Daws Oy on vienyt palveluitaan myös sairaaloihin, joissa on jatkuvasti kasvava ovien sekä ikkunoiden huolto- ja kunnostustarve. Palaute sairaaloista on ollut todella positiivista. Daws Oy räätälöi aina yhdessä asiakkaan kanssa kulloiseenkin tarpeeseen sopivan palvelukokonaisuuden.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (TAYS), sairaalainsinööri Jouni Lintula.
"Meillä on isot kiinteistömassat, joiden kunnossapitoon tarvitaan uusia vaihtoehtoja. Meillä oli ikkunoiden ja ovien vetoisuus ongelmana eräässä kohteessa, kun sain käsiini Daws Oy:n esitteet. Vakuutuin nopeasta ja kustannustehokkaasta uudesta saneerausvaihtoehdosta markkinoilla. Teimmekin päätöksen kokeilla Daws -menetelmää.
Kokemuksemme ovat hyvät ja varsinkin talviaika on osoittanut kustannustehokkaaksi. Tietysti parasta palautetta on se, etteivät asiakkaamme valita vetoisuudesta kuten aikaisemmin.
Olemme käyttäneet hyväksi havaittua Dawsin menetelmää ja heidän palvelujaan useissa muissakin kohteissamme.
Koska toimintaympäristömme on sairaala, vaadimme yhteistyöyrityksiltä ja alihankkijoilta tietynlaista toimintatapaa. Olemme tyytyväisiä Daws Oy:n työhön ja palveluun, sekä sovittuihin aikatauluihin."
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (TAYS), osastonhoitaja Pirjo Luukkonen, äidinmaitokeskus
"Dawsin tehotiimi kävi saneeraamassa meidän osastolla ikkunoita. Kaikkein yllättynein olin homman nopeudesta. Olimme varautuneet pidempään remonttiin.
On se jotenkin ihmeellistä - ikkunat näyttävät samalta kuin ennenkin, mutta tutuksi tullutta vedontunnetta ei ole lainkaan.
Me äidinmaitokeskuksessa arvostamme myös sitä miellyttävää ja lähes huomaamatonta tapaa toteuttaa tällainen mittava työ."